Kauri Melakari aloittaa Reaglen tutkimustiimissä nimikkeellä data engineer. Reagle on Pohjoismaiden nopeimmin kasvavia kiinteistöalan neuvonantoyrityksiä. Melakarin nimitys on strateginen, sillä Reagle haluaa vastata käynnissä olevaan voimakkaaseen toimialan murrokseen: asiakkaat odottavat uuden tyyppisiä toimintamalleja, joiden avulla kiinteistöjä tarkastellaan pitkäjänteisemmän arvonluonnin näkökulmasta. 

Melakari on tehnyt pitkän uran Newsecin sekä KTI Kiinteistötiedon palveluksessa tutkimus- ja kehitystehtävissä. Hän liittyy Olli-Pekka Mustosen johtamaan Intelligence, eli tutkimus- ja digitalisaatiotiimiin 2. toukokuuta 2022. 

”Totesin jo silloin kun perustimme oman tutkimus- ja digitalisaatiotiimin palkkaamalla Olli-Pekka Mustosen, että data on entistä enemmän keskiössä myös meidän toimialallamme, vaikka kehitysnopeus on ollut toistaiseksi hitaampaa moniin muihin aloihin verrattuna. Käsitykseni vahvistuu koko ajan, ja se näkyy esimerkiksi neuvonantajien työn muutoksessa. Toimijat, jotka eivät investoi digitalisaatioon, kuihtuvat todennäköisesti pois”, Reaglen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Henri Hakala toteaa.

”En malta odottaa, että pääsen hyppäämään Reaglen uudistushaluiseen porukkaan mukaan. Alalla mylläävä datankäytön murros haastaa odotukset kiinteistöneuvonantajia kohtaan. Dataa pitää osata käsitellä oikein ja fiksusti, sillä yhä useampi asiakas perustaa päätöksensä neuvonantajan validoimaan tietoon. Murros kirittää uudistamaan alan palvelumalleja, joista monet ovat jääneet kehityksestä jälkeen. Hyödyntämällä avoimen lähdekoodin teknologioita voidaan markkinadatan hallintaa ja dataan pohjautuvia palveluita kehittää entistä ketterämmin ja skaalautuvammin”, kertoo Kauri Melakari.

”Odotan innolla, että pääsen tekemään töitä Kaurin kanssa. Kaurilla on vahva osaaminen datan käsittelyssä ja samalla luotettava kiinteistöalan substanssin osaaminen. Pystymme tarjoamaan entistä laajemmin sekä uudella tavalla data-analytiikka sekä markkinaymmärrystä päätöksenteon tueksi”, kertoo Reaglen tutkimus- ja digitalisaatiojohtaja Olli-Pekka Mustonen. 

Lisätietoja antaa:

Henri Hakala

+358 41 506 3101,
henri.hakala@reagle.fi

Olli-Pekka Mustonen

+358 44 522 2693
olli-pekka.mustonen@reagle.fi